23.5.2017

Kavereita ja hyppyjumppaa

Elämä on taas raiteillaan ja kevään kauniit ilmat ovat laittaneet meidät liikkumaan tavallistakin enemmän. Treenattu ollaan hävettävän vähän, mutta nyt innostus tuntuu taas olevan kohdillaan. Tämän kuun alkupuolella vanhenin itse vuodella ja meillä kävi ystäviä kylässä. Sää onneksi suosi ja päivä meni yhdessä hujauksessa. Nerasta oli hauskaa leikittää kääpiökaveria. Rina ei ollut ihan yhtä hyvillään vieraasta... Saman katon alla voi olla, mutta ei leikkiä.

Nera tuntuu muuttuneen steriloinnin jälkeen. Se on ollut aiempaa leikkisämpi, joka päivä viitsii rallata Rinankin kanssa! Ihanaa. Ei ainakaan ole enää mielialaan vaikuttavia valeraskauksia sun muita. Lenkilläkin olen huomannut muutoksen. Aiemmin lähinnä rauhallisesti kävellyt Nera juoksentelee paljon enemmän lenkin alusta loppuun asti.

Viime lauantaina vietettiin Rinan kanssa seuran kentällä muutama tunti hyppytekniikkakoulutuksen merkeissä. Koluttamassa meitä oli Marjo Heino. Ilmoittauduin heti kun tuo varmistui - olen ollut kiinnostunut asiasta jo pitkään. Rinan kanssa oli kiva päästä näin harrastuksen alkuvaiheessa tsekkaamaan, miten se hyppää ja mitä voisi tehdä tekniikkaa parantaakseen. Aloitettiin perussarjalla: viisi hyppyä tietyn välimatkan (6 ft) välein. Ensin Rina otti tuntumaa hommaan, että aijaaaa näähän onkin ihan lähekkäin. Sen jälkeen se paransi ja tekikin hyvin. Käytti selkäänsä kuten piti, eikä vaan ollut pökkelönä. Koska tämä meni niin hyvin, kokeiltiin myös toista sarjaa siihen jatkoksi. Toisessa hyppyjä oli saman verran, mutta ne olivat vinossa.

Seuraavalla kierroksella saatiin tehdä toivomaamme harjoitusta. Pyysin etäisyyden arviointia, koska siinä olen huomannut Rinalla olevan joskus toivomisen varaa. Tässäkin oli viisi hyppyä, mutta etäisyys kasvoi jokaisen esteen välillä. Hienosti meni sekin, joten siirryttiin seuraavaan. Tällä kertaa neljä hyppyä. Kolmen välillä etäisyys oli sama, neljäs oli kauempana ja sitä siirrettiin koko ajan etäämmälle. Tässä ainut ongelma oli epämiellyttäväksi muodostunut viimeinen hyppy, sen jälkeen kun Rina ensimmäisellä yrittämällä rymäytti riman alas. Se olisi sitten ollut kivempi kiertää.

Oli tosi antoisaa myös seurata muiden suorituksia. Meidän seurassa on ihanasti rotukirjoa, nytkin mukana oli kaikenlaisia koiria, mm. hoffi, thai ridgeback ja labbis. Kaikilla vähän erilainen tyyli. Parin viikon päästä on koulutuksen toinen kerta. Mielenkiinnolla odottaen. :) Jonkinlaista jumppaa on ainakin luvassa.

Oli muuten ensimmäinen kerta kun treenattiin Rinan kanssa tuollaisessa tilanteessa. Ulkokentällä ollaan ennen oltu vaan yksin, eikä maneesissakaan ollut samaan aikaan muita näköpiirissä. Nyt oli ihmisiä ympärillä, koiria kulki takana ja odotteli kentän laidalla lähellä. Hienosti Rina keskittyi vaan olennaiseen, ei häiriköinyt ketään. Jaksoi kuumuudesta huolimatta (+22°C varjossa, mutta tuuli onneksi, siksi vilukissoilla on hupparitkin päällä :D) hyvin tehdä hommia. Treenin päätteeksi löytyi ojasta vähän vettä, ja siellähän Rina sitten juoksi hepuloiden.

Videot koulutuksesta: yksi, kaksi, kolme. Kiitos Julianne ja Susanna kuvaamisesta!




Melkein pääsi unohtumaan! Käytin Rinan 4.5. Turussa silmäpeilauksessa ja polvitarkastuksessa. (Kiitos Tarja joukkotarkastuksen vinkkauksesta, päästiin mukavan halvalla!) Riinun terveystulosrivi jatkuu samanlaisena: ei mitään huomautettavaa silmissä ja polvet 0/0. Sit olis kaikki tarkastukset tehty kakarallekin. :)

2.5.2017

Nartunvaivoja

Reilu viikko sitten oli kamala viikonloppu. Perjantaina käytiin koirien kanssa kentällä treenaamassa agilityä. Tai siis Rina treenasi, Nera oli muuten vaan mukana hillumassa. Käytiin lämppälenkillä, treenasin Rinan kanssa. Kaikki ok. Otin välillä Neran ja tehtiin muutama rally-tokojuttu. Meinasin lähettää sen putkeen, mutta sinne suunnatessaan Nera pysähtyi ja kiljaisi. Oho, mitäs nyt. Kävelytin Neraa vähän ja se köyristi vähän vatsan kohdalta selkää ja liikkui jäykästi. Siinä vaiheessa huomasin sen myös vuotavan alapäästä.

Toivoin olevani väärässä, mutta märkäkohtuhan mulla heti tuli mieleen. Soitin Turkuun päivystykseen. Puhelimeen vastannut ell oli samaa mieltä ja lupasin saapua Neran kanssa paikalle reilun tunnin päästä. Tässä vaiheessa kello oli ehkä seitsemän illalla. Koirat autoon ja kävin heittämässä Rinan lähelle kotiin, sitten ajettiin Neran kanssa Turkuun.

Nera oli perille päästyämmekin aika hyvinvoiva. Liikkuikin paremmin. Odoteltiin aikamme ja sitten Nera pääsi eläinlääkärin tutkittavaksi. Aristi vatsaa tunnusteltaessa. Ei kuumetta. Hoitaja tuli sen jälkeen ottamaan verinäytteen. Tuloksissa ei ollut mitään kovin ihmeellistä, tulehdusarvo oli hiukan koholla. Ultrakaan ei paljastanut sinällään mitään todella huolestuttavaa, ei suuria märkäkertymiä kohdussa, mutta se oli korostunut. Ultran aikana Nera kuitenkin vuosi enemmän, kun kohtua paineltiin. Tämän perusteella eläinlääkäri antoi kaksi vaihtoehtoa: leikkaus pian tai antibiootit jne. ja leikkaus joskus myöhemmin. Jälkimmäisessä vaihtoehdossa ennuste oli kuulemma huono, joten halusin, että Nera leikataan pikapuoliin. Siinäkin oli toki riskinsä, varsinkin kun Neralla on vielä sydämessäkin vikaa.

Hetken päästä Neralle tultiin laittamaan tippa ja sitten se vietiin odottelemaan leikkausta. Mut kehotettiin lähtemään kotiin, joten pelonsekaisin tuntein hyvästelin Neran ja jätin sen sinne. Eläinlääkäri lupasi soittaa heti kun leikkaus on valmis tai jos tulee jotain komplikaatioita. Kotona menin nukkumaan ja asetin puhelimen tyynylle viereen. Vähänkö oli vaikea saada nukuttua sinä yönä... Heräsin neljältä ja tarkistin puhelimen. Mitä, se oli soinut! Kaksi tuntia sitten, enkä muka ollut herännyt. Eläinlääkäri oli onneksi laittanut myös viestin, jossa kerrottiin leikkauksen menneen hyvin ja Neran olevan heräilemässä. Huh. Laitoin takaisin nukkumaan ja heräsin 7-8 aikaan, kun eläinlääkäri soitti ja kertoi, että Neran voisi tulla samana päivänä hakemaan. ♥ Lupasin olla paikalla puolilta päivin.

Aamulla siis taas suunta kohti Turkua. Nera oli kovin väsynyt vielä kun se kannettiin syliini. Oli oksentanutkin juuri ja saanut sitten pahoinvoinninestolääkettä. Kotiinviemisiksi saatiin antibioottikuuri, kipulääkettä ja vatsansuojalääkettä. Voitte kuvitella eläinlääkärilaskun loppusumman, kun koira leikataan perjantain ja lauantain välisenä yönä... Onneksi on vakuutus. Nera on kuitenkin nyt kunnossa, ja vain se on tärkeää. ♥

Kipulääkettä annoin kaksi päivää, koska Nera ei vaikuttanut missään vaiheessa ollenkaan kipeältä (minkä se näyttää kuitenkin aika hyvin). Toipuminen on ollut nopeaa, kauluria ei ole tarvittu muutamaan päivään, koska haava on täysin parantunut ja Nera alkaa olla jo turhankin energinen. Loppuviikosta voidaan alkaa hiukan pidentää lenkkejä ja palata pikkuhiljaa normaalielämään. Enää eivät ainakaan valeraskaudet vaivaa Neraa, eivät pitkät juoksut eikä enää tietysti tarvitse pelätä kohtutulehdusta! Ainoastaan mahdollista turkinlaadun muutosta pelkään, mutta sillepä ei mitään mahda.

Silloin aamulla soittaessaan Neran leikannut eläinlääkäri kertoi myös mielipiteensä Neran sydämen tilasta. Leikkauksessa sen kanssa ei ollut ongelmaa, mutta se oli kuulostanut kuitenkin siltä, että lääkityksen aloittaminen olisi piakkoin ajankohtaista. Kuulemma vointi olisi sitten parempi. Kehotti varaamaan ajan omalle eläinlääkärille jossain vaiheessa. Itse en ole huomannut sydänperäistä oireilua, mutta tokihan sitä voi oman koiransa käytökselle sokeutua... Ehkä Nera on ollut väsyneempi? Se ei ole viime aikoina leikkinnyt Rinan kanssa kuten ennen, mutta olen laittanut sen Rinan ärsyttävyyden piikkiin. Katsotaan ja varaan sen ajan pian. Turhaan en halua koiraani lääkitä ja onhan elinikäisen lääkityksen aloittaminen pelottavaakin. Vaikka monet sen avulla elävät vuuuosia. Nasu vaan ei elänyt... Lääkitys tarkoittaisi myös kisaamisen lopettamista, mikä olisi harmi, mutta nämä on näitä juttuja, mille ei mitään mahda.