29.11.2016

Kissa osaksi laumaa


Viime postauksessa puhuin uudesta tulevasta perheenjäsenestä. Hirmu the cat on nyt majaillut osana meidän laumaamme kokonaiset kaksi viikkoa, joihin on mahtunut niin onnen, ilon kuin epätoivonkin hetkiä. Olen pyöritellyt kissan hankintaa mielessäni vuosia. Mietin aina, että no joskus sitten kun on omakotitalo jne... Tässä syksyllä kuitenkin aloin ajatella, että miksi ei jo nyt. Koin, että pystyn tarjoamaan hyvän kodin yhdelle kisulle. Ajattelin alun perin, että voisin ottaa vaikka jo vähän iäkkäämmänkin kissan, eli lähtökohtaisesti tahdoin nimenomaan antaa kodin kissalle, joka syystä tai toisesta etsii uutta kotia.

Jonkin aikaa selasin netin syövereitä, mutta silmiin ei vaan osunut sopivia kissoja, koska koiriin olisi pitänyt olla jo tottunut. Lopulta soitin Turun Eläinsuojeluyhdistykseen ja kyselin toiveisiini sopivia kissoja. Kuulemma potentiaalisia oli pari, joten sovittiin vierailu heti seuraavalle päivälle. Tapasin kaksi ehdokasta, jotka molemmat vaikuttivat hyviltä. Näistä päädyin yllätyksekseni nuorempaan ehdokkaaseen, noin seitsemän kuukauden ikäiseen poikakissaan. Toinen kissa oli parivuotias. Keskustelimme koiriin sopeutumisesta ja tultiin siihen tulokseen, että pentu tottuu koiriini todennäköisesti paremmin. Ei muuta kuin kissa varaukseen ja odottamaan kastrointia. Samalla viikolla sain pienen hakea kotiinkin jo ja niin alkoi yhteinen taival.

Kotiin tultuamme totutin Hirmun ensin asuntoon ilman koiria ja sitten Nera pääsi tutustumaan tulokkaaseen. Nera kun osaa käyttäytyä kauniisti kissojen kanssa. Siitä olikin apua ja Hirmu hieman tukeutuikin Kirppuun heti alkuun. Nera vaan oli. Hienovaraisesti haistoi toista, mutta vältteli katsetta. Hirmu ei lainkaan pelännyt Neraa.

Kakaraosaston totuttaminen toisiinsa onkin toinen tarina. Rinan asenne kissoja kohtaan ei ole koskaan ollut niin kiva kuin Neran. Alkuun kissa olikin koirien läsnäollessa ainoastaan keittiössä, joka mulla onneksi on iso. Nera sai välillä käydä siellä, mutta Rina sai vain katsella portin läpi, koska se oli aluksi suorastaan vihamielinen kissaa kohtaan. Totutusprojekti eteni jokseenkin näin: edistys → takapakki → edistys → edistys → takapakki. Aloitin vastaehdollistamalla Rinaa Hirmuun. Vilkaisu kissaan → "zip" (= tietyn oikein tehdyn hetken merkkaus) → ruokaa. Tässä sai olla tarkkana, mistä palkkasi. Rinan karvat eivät saaneet olla pystyssä, eikä häntä ylhäällä. Siihen tilaan se kuitenkin meni hyvin äkkiä. Vahvistustiheyden ollessa riittämätön Rina meni heti väärään tilaan ja alkoi haukkua/murista Hirmulle, joka vaan oli paikoillaan pöydän alla metrien päässä. Tässä vaiheessa tuntui toivottomalta, mietin jo, että pitääkö kissa palauttaa löytöeläinhoitolaan...

Tilanne kuitenkin eteni ja jonkun ajan päästä Rina pääsi jo keittiöön käskyn alla, sitten kissa sai käydä haistelemassa sitä. Hirmuhan toki pelkäsi Rinaa tässä vaiheessa. Jossain välissä huolimattomuuttani Rintti pääsi myös jahtaamaan kissaa... Tällaiset tilanteet vasta aiheuttivatkin takapakkia. No, jossain vaiheessa Rina sai jo käydä itse nuuhkaisemassa Hirmua. Sitten aloin päästää Rinan mukaan aina kun kävin keittiössä ja Rina myös söi siellä. Tarkoitus oli siedättää tyypit toisiinsa, totuttaa siihen, että ollaan samassa tilassa eikä mitään pahaa silti tapahdu.

Niin monesti Rina vei tilanteen liian pitkälle innostumalla, mutta valvoin tarkasti ja puutuin asiaan tarpeen vaatiessa. Tällä viikolla en ole enää pitänyt keittiön ovea kiinni öisinkään. Hirmu on viime päivien aikana alkanut viihtyä meidän kanssa samassa tilassa yhä enemmän. Ensin lähinnä sohvan ja sängyn alla, mutta viime viikonloppuna se lopetti piileskelynkin. Porttia kahden tilan välillä ei tarvitse enää sulkea lainkaan. Nyt nukutaan kaikki neljä samassa sängyssä. Eikä Rina edes jahtaa Hirmua, vaikka kissalla olisi hepuli menossa. On ne niin. ♥

Kaiken kaikkiaan eläinten tottuminen toisiinsa kävi aika nopeasti. Asiaa auttoi varmasti se, etten ole nyt ollut töissä, eli ollaan voitu tehdä totuttautumisharjoituksia ihan koska vaan ja niin paljon kuin on hyvältä tuntunut. Tuo kissa on todellakin toiveiden täyttymys. Ja ihanempi kuin uskalsin kuvitellakaan. Tosi seurallinen, kiltti ja viihtyy sylissä. Energiaa kyllä riittää, kuten tuon ikäiseltä kisulta sopii odottaakin. Olen myös erittäin tyytyväinen päätökseeni adoptoida kissa eläinsuojelyhdistykseltä. Hirmun veli jäi vielä odottamaan omaa kotiaan, hurmaava kissa sekin, vaikka kovin ujo olikin. Harmi, kun en kahta kissaa kuitenkaan voinut ottaa. Toivottavasti sekin löytää oman paikkansa, tai kenties on jo löytänyt.

Hirmu tekee tarpeensa hienosti hiekkakoppaansa ja kaikki ruoka, mitä tähän asti olen sille tarjonnut, on maistunut mainiosti. Toistaiseksi se syö nappulaa ja märkäruokaa, joita eläinkaupasta valmiiksi olin ostanut. Sivussa olen maistattanut monenlaista lihaa, kun Rina syö suurimmaksi osaksi raakaa ja kisun vatsa ei ole mistään tykännyt pahaa. Taidan senkin pian siirtää täysin raakaruualle, lihansyöjiä kun kissatkin ovat. Ulkoilua kokeillaan myös pian, kytkettynä tietenkin.

Sellainen sekava tarina. Lupaan, että tämä jää ainoaksi kissapostaukseksi tässä blogissa, älkää huolestuko. Tahdoin vain tämän itselleni muistiin, ja ehkä joku hyötyy tästä kokemuksien jakamisesta. :)

8.11.2016

Hiljaista on

Jokunen viikko sitten käytiin oikein kiva pieni 11 kilometrin patikkaretki Kurjenrahkan kansallispuistossa/Kuhankuonolla. Retkikokoonpano oli minä, Eerika ja käppänäjaosto, eli Nera ja Velmu. Isommat partaeläimet jätettiin kotiin ja saatiin näin ihan rento lenkki. :D Kierrettiin kaunis suon ympäröimä järvi ja jonkin verran metsää myös. Eikä ihmetyksekseni edes menty kertaakaan hukkaan! Aurinko paistoi ja eväitä syötiin siinä järven rannassa. Nera sai kulkea vapaana ja mulla oli huoletonta. Rina tekee kaikesta hauskaa, mutta joskus on kiva päästä rentoutumaan ihan vaan Neran kanssa. Kakaran kanssa on koko ajan vähän sellaista veitsen terällä -meininkiä. :D Aikuistumista odotellessa, mutta vielä ei sen suhteen ole kiirettä.

Nerakin on aika erilainen ilman Rinaa. Jos mulla on molemmat koirat jonkun muun koiran lisäksi, Nera ei varmastikaan leiki yhtään kenenkään kanssa. Hän on Aikuinen. Vaan annapa olla kun Rina ei ole kuviossa mukana... Käppänäthän leikkivät keskenään! Hurjasti juoksivat, Neppis häntä viivana ja sitten hurrjalla ärinällä kaverin pyöräytys ympäri. Ja uuudestaaan... Velmu ei onneksi pistänyt pahakseen ja käyttäytyi oikein kauniisti narttukoiran kanssa!








Ollaan reilut puoli vuotta asusteltu täällä rivarissa kolmisin ja nyt vasta aidattiin piha. Se on hyyvin pieni, mutta koirille siitä on jo ollut iloa! Rina on kaivanut pari monttua ja vahtinut. Nera ei niin kaipaa sellaista, mutta on silläkin ollut hauskaa leikkiä pihalla kakaran kanssa. Saatiin aita juuri hyvin valmiiksi ennen kuin pakkaset tulivat. Lunta täällä ei ole oikein nimeksikään, mutteipä tuo haitanne, eipähän ladut vie lenkkireittejä!

Rinalta otin turkin alas viime viikolla. Hieno uusi karva on alla, mutta tosi lyhyt vielä. Viimeksi alta paljastui lähinnä alusvilla, joten nyt oli vähän erilainen nyppiä. On sitten nopeammin oikein hienokin taas. Ja vastedes yritän rullata... Karvan alta paljastunut Riinu on myös tosi kapoinen. Ehkä katsotaan näyttelyitä seuraavaksi joskus vuonna 2018. :D

Muutoin ollaan elelty ihan tavallista arkea, joskin tällä hetkellä odotellaan malttamattomana uutta perheenjäsentä meidän laumaan. Nelijalkaista tietenkin, muttei haukkuvaa sellaista! Tästä lisää jahka hän kotiutuu.