29.12.2016

Tavoitteita vuodelle 2017

Nämä tavoitteet kirjasin kuluneelle vuodelle 2016:

Nera:
  • RTK3
  • Yksi näyttely
  • BH-koe läpi
  • Agilityssa säännöllisempää treenausta (esim. kerran viikossa tai kahdessa)

Rina:
  • Tokon ja rally-tokon aloitus
  • Jälkeä ja hakua kokeilemaan
  • Ainakin yksi näyttely

Neran osalta joka ikinen tavoite jäi saavuttamatta. Rally-tokossa kisattiin kolme kilpailua, kaikki voittajaluokassa ja tulos saatiin yhdestä. Ei treenattu tarpeeksi ja mulla oli motivaation kanssa vähän ongelmia. Olen kuitenkin tyytyväinen tuohon yhteenkin tulokseen, siitä on hyvä jatkaa ensi vuonna, mikäli huvittaa.

Yhteenkään näyttelyyn Neraa ei tullut tänäkään vuonna ilmoitettua. Mietin sitä välillä, mutta sopivaa ei osunut kohdalle. BH-koe oli vielä kesällä mielessä ja treenattiinkin sitä varten, mutta sekin jäi lopulta käymättä. Unohtui. Agility viivattiin keväällä yli Neran lajivalikoimasta luuston muutosten takia, joten ei sitten treenattukaan.

Rinan kanssa tehtiin vähän enemmän ja kokeiltiin muutamaa harrastuslajia. Tokoa ja rally-tokoa ollaan treenattu omatoimisesti silloin kun on siltä tuntunut. Rally-tokossa Rina on pian alokaskunnossa, toko vaatisi vielä hurjasti treeniä. Kisatoiveita ei onneksi tokon suhteen vielä ole. Jälkeä harrastettiin tänä vuonna eniten ja siihen tykästyttiin kovasti. Hakua ei vielä päästy kokeilemaan. Yhdessä mätsärissä ja näyttelyssä käytiin, virallisesta tulokseksi EH, kuten tuolta erittäin keskenkasvuiselta kakaralta odottaa saattoi.

Yksi vuoden parhaista muistoista


Pian alkavana vuonna 2017 tavoitellaan seuraavia:

Nera:
  • RTK3
  • BH-koe
  • yksi näyttelykäynti
Rina:
  • luustokuvauksessa käynti + silmäpeilaus
  • yllämainitusta riippuen agilityn aloitus ja aktiivinen treenaus
  • rally-tokossa ainakin yksi alokasluokan kisa
  • paljon jälkitreeniä

Neran kanssa aion jatkaa siitä, mihin tänä vuonna jäätiin. Samoilla tavoitteilla siis mennään. :D Epävarmin noista on taas BH-koe, mutta katsotaan...

Rinan osalta toivon hyviä uutisia luustokuvauksen osalta, mutta siihen kun ei voi vaikuttaa niin jännitän sitä jo. Kaipaan agilitykentille ja Rinan kanssa olisi kiva aloittaa. Rally-tokossa yritetään jaksaa käydä ryhmätreeneissä, jotta päästään treenaamaan myös ratoja enemmän ja häiriössä.

Vuosikoosteen olen myös tainnut joka vuoden lopuksi tehdä, mutta tällä kertaa se jää tekemättä. Kohokohdaksi mainittakoon kisu-Hirmuinen, joka on niin ihana kissa, ettei toista. Muuten tänä vuonna valitettavasti "jäätiin miinukselle", sillä henkilökohtaisesti vuosi 2016 on ollut tähänastisen elämäni huonoin, vaikein jne. Tämän takia etenkin loppuvuosi on mennyt harrastusrintamalla täysin harakoille. Täältä toivottavasti noustaan kuitenkin ja josko ensi vuosi olisi jo vähän parempi. 

29.11.2016

Kissa osaksi laumaa


Viime postauksessa puhuin uudesta tulevasta perheenjäsenestä. Hirmu the cat on nyt majaillut osana meidän laumaamme kokonaiset kaksi viikkoa, joihin on mahtunut niin onnen, ilon kuin epätoivonkin hetkiä. Olen pyöritellyt kissan hankintaa mielessäni vuosia. Mietin aina, että no joskus sitten kun on omakotitalo jne... Tässä syksyllä kuitenkin aloin ajatella, että miksi ei jo nyt. Koin, että pystyn tarjoamaan hyvän kodin yhdelle kisulle. Ajattelin alun perin, että voisin ottaa vaikka jo vähän iäkkäämmänkin kissan, eli lähtökohtaisesti tahdoin nimenomaan antaa kodin kissalle, joka syystä tai toisesta etsii uutta kotia.

Jonkin aikaa selasin netin syövereitä, mutta silmiin ei vaan osunut sopivia kissoja, koska koiriin olisi pitänyt olla jo tottunut. Lopulta soitin Turun Eläinsuojeluyhdistykseen ja kyselin toiveisiini sopivia kissoja. Kuulemma potentiaalisia oli pari, joten sovittiin vierailu heti seuraavalle päivälle. Tapasin kaksi ehdokasta, jotka molemmat vaikuttivat hyviltä. Näistä päädyin yllätyksekseni nuorempaan ehdokkaaseen, noin seitsemän kuukauden ikäiseen poikakissaan. Toinen kissa oli parivuotias. Keskustelimme koiriin sopeutumisesta ja tultiin siihen tulokseen, että pentu tottuu koiriini todennäköisesti paremmin. Ei muuta kuin kissa varaukseen ja odottamaan kastrointia. Samalla viikolla sain pienen hakea kotiinkin jo ja niin alkoi yhteinen taival.

Kotiin tultuamme totutin Hirmun ensin asuntoon ilman koiria ja sitten Nera pääsi tutustumaan tulokkaaseen. Nera kun osaa käyttäytyä kauniisti kissojen kanssa. Siitä olikin apua ja Hirmu hieman tukeutuikin Kirppuun heti alkuun. Nera vaan oli. Hienovaraisesti haistoi toista, mutta vältteli katsetta. Hirmu ei lainkaan pelännyt Neraa.

Kakaraosaston totuttaminen toisiinsa onkin toinen tarina. Rinan asenne kissoja kohtaan ei ole koskaan ollut niin kiva kuin Neran. Alkuun kissa olikin koirien läsnäollessa ainoastaan keittiössä, joka mulla onneksi on iso. Nera sai välillä käydä siellä, mutta Rina sai vain katsella portin läpi, koska se oli aluksi suorastaan vihamielinen kissaa kohtaan. Totutusprojekti eteni jokseenkin näin: edistys → takapakki → edistys → edistys → takapakki. Aloitin vastaehdollistamalla Rinaa Hirmuun. Vilkaisu kissaan → "zip" (= tietyn oikein tehdyn hetken merkkaus) → ruokaa. Tässä sai olla tarkkana, mistä palkkasi. Rinan karvat eivät saaneet olla pystyssä, eikä häntä ylhäällä. Siihen tilaan se kuitenkin meni hyvin äkkiä. Vahvistustiheyden ollessa riittämätön Rina meni heti väärään tilaan ja alkoi haukkua/murista Hirmulle, joka vaan oli paikoillaan pöydän alla metrien päässä. Tässä vaiheessa tuntui toivottomalta, mietin jo, että pitääkö kissa palauttaa löytöeläinhoitolaan...

Tilanne kuitenkin eteni ja jonkun ajan päästä Rina pääsi jo keittiöön käskyn alla, sitten kissa sai käydä haistelemassa sitä. Hirmuhan toki pelkäsi Rinaa tässä vaiheessa. Jossain välissä huolimattomuuttani Rintti pääsi myös jahtaamaan kissaa... Tällaiset tilanteet vasta aiheuttivatkin takapakkia. No, jossain vaiheessa Rina sai jo käydä itse nuuhkaisemassa Hirmua. Sitten aloin päästää Rinan mukaan aina kun kävin keittiössä ja Rina myös söi siellä. Tarkoitus oli siedättää tyypit toisiinsa, totuttaa siihen, että ollaan samassa tilassa eikä mitään pahaa silti tapahdu.

Niin monesti Rina vei tilanteen liian pitkälle innostumalla, mutta valvoin tarkasti ja puutuin asiaan tarpeen vaatiessa. Tällä viikolla en ole enää pitänyt keittiön ovea kiinni öisinkään. Hirmu on viime päivien aikana alkanut viihtyä meidän kanssa samassa tilassa yhä enemmän. Ensin lähinnä sohvan ja sängyn alla, mutta viime viikonloppuna se lopetti piileskelynkin. Porttia kahden tilan välillä ei tarvitse enää sulkea lainkaan. Nyt nukutaan kaikki neljä samassa sängyssä. Eikä Rina edes jahtaa Hirmua, vaikka kissalla olisi hepuli menossa. On ne niin. ♥

Kaiken kaikkiaan eläinten tottuminen toisiinsa kävi aika nopeasti. Asiaa auttoi varmasti se, etten ole nyt ollut töissä, eli ollaan voitu tehdä totuttautumisharjoituksia ihan koska vaan ja niin paljon kuin on hyvältä tuntunut. Tuo kissa on todellakin toiveiden täyttymys. Ja ihanempi kuin uskalsin kuvitellakaan. Tosi seurallinen, kiltti ja viihtyy sylissä. Energiaa kyllä riittää, kuten tuon ikäiseltä kisulta sopii odottaakin. Olen myös erittäin tyytyväinen päätökseeni adoptoida kissa eläinsuojelyhdistykseltä. Hirmun veli jäi vielä odottamaan omaa kotiaan, hurmaava kissa sekin, vaikka kovin ujo olikin. Harmi, kun en kahta kissaa kuitenkaan voinut ottaa. Toivottavasti sekin löytää oman paikkansa, tai kenties on jo löytänyt.

Hirmu tekee tarpeensa hienosti hiekkakoppaansa ja kaikki ruoka, mitä tähän asti olen sille tarjonnut, on maistunut mainiosti. Toistaiseksi se syö nappulaa ja märkäruokaa, joita eläinkaupasta valmiiksi olin ostanut. Sivussa olen maistattanut monenlaista lihaa, kun Rina syö suurimmaksi osaksi raakaa ja kisun vatsa ei ole mistään tykännyt pahaa. Taidan senkin pian siirtää täysin raakaruualle, lihansyöjiä kun kissatkin ovat. Ulkoilua kokeillaan myös pian, kytkettynä tietenkin.

Sellainen sekava tarina. Lupaan, että tämä jää ainoaksi kissapostaukseksi tässä blogissa, älkää huolestuko. Tahdoin vain tämän itselleni muistiin, ja ehkä joku hyötyy tästä kokemuksien jakamisesta. :)

8.11.2016

Hiljaista on

Jokunen viikko sitten käytiin oikein kiva pieni 11 kilometrin patikkaretki Kurjenrahkan kansallispuistossa/Kuhankuonolla. Retkikokoonpano oli minä, Eerika ja käppänäjaosto, eli Nera ja Velmu. Isommat partaeläimet jätettiin kotiin ja saatiin näin ihan rento lenkki. :D Kierrettiin kaunis suon ympäröimä järvi ja jonkin verran metsää myös. Eikä ihmetyksekseni edes menty kertaakaan hukkaan! Aurinko paistoi ja eväitä syötiin siinä järven rannassa. Nera sai kulkea vapaana ja mulla oli huoletonta. Rina tekee kaikesta hauskaa, mutta joskus on kiva päästä rentoutumaan ihan vaan Neran kanssa. Kakaran kanssa on koko ajan vähän sellaista veitsen terällä -meininkiä. :D Aikuistumista odotellessa, mutta vielä ei sen suhteen ole kiirettä.

Nerakin on aika erilainen ilman Rinaa. Jos mulla on molemmat koirat jonkun muun koiran lisäksi, Nera ei varmastikaan leiki yhtään kenenkään kanssa. Hän on Aikuinen. Vaan annapa olla kun Rina ei ole kuviossa mukana... Käppänäthän leikkivät keskenään! Hurjasti juoksivat, Neppis häntä viivana ja sitten hurrjalla ärinällä kaverin pyöräytys ympäri. Ja uuudestaaan... Velmu ei onneksi pistänyt pahakseen ja käyttäytyi oikein kauniisti narttukoiran kanssa!








Ollaan reilut puoli vuotta asusteltu täällä rivarissa kolmisin ja nyt vasta aidattiin piha. Se on hyyvin pieni, mutta koirille siitä on jo ollut iloa! Rina on kaivanut pari monttua ja vahtinut. Nera ei niin kaipaa sellaista, mutta on silläkin ollut hauskaa leikkiä pihalla kakaran kanssa. Saatiin aita juuri hyvin valmiiksi ennen kuin pakkaset tulivat. Lunta täällä ei ole oikein nimeksikään, mutteipä tuo haitanne, eipähän ladut vie lenkkireittejä!

Rinalta otin turkin alas viime viikolla. Hieno uusi karva on alla, mutta tosi lyhyt vielä. Viimeksi alta paljastui lähinnä alusvilla, joten nyt oli vähän erilainen nyppiä. On sitten nopeammin oikein hienokin taas. Ja vastedes yritän rullata... Karvan alta paljastunut Riinu on myös tosi kapoinen. Ehkä katsotaan näyttelyitä seuraavaksi joskus vuonna 2018. :D

Muutoin ollaan elelty ihan tavallista arkea, joskin tällä hetkellä odotellaan malttamattomana uutta perheenjäsentä meidän laumaan. Nelijalkaista tietenkin, muttei haukkuvaa sellaista! Tästä lisää jahka hän kotiutuu.

3.10.2016

Retkeilyä siellä, patikointia täällä

Ollaan tänä syksynä tehty tähän mennessä kaksi vähän erityisempää reissua. Mullehan erityisen tekee jo se, että käy jossain vähän kauempana ja mielellään uudessa paikassa lenkillä. Ensimmäinen retki tehtiin ihan kotikaupungin sisällä, mutta paikassa jossa en ennen ollut käynyt. Kierrettiin huikean hieno, joskin harmillisen lyhyt vajaan viiden kilometrin polku, jonka varrella maisemat vaihtelivat aarnimetsästä hienoihin kallioihin merimaisemissa. Vastaan tuli vain yksi porukka, vaikka ilma oli mitä loistavin, oli ihana saada kävellä rauhassa. Tuolla käydään varmasti uudestaankin tänä vuonna.


Viikko sitten käytiin vähän kauempana Maskussa päiväpatikalla. Käytiin siellä myös vuosi sitten, mutta jäi vähän hampaankoloon kun reitin piti olla jotakuinkin 12 kilometriä pitkä, mutta me eksyimme ja matkaa tuli silloin yli 17 km. Tällä kertaa oltiinkin tarkempana reittimerkkien kanssa (vaikkakin välillä meinasi usko loppua, sillä oli risteyksiä, joissa ei kerrottu mihin suuntaan mennä!) ja onnistuttiin kulkemaan reitti kuten se oli tarkoitettukin. Vähän koukattiin, kun käytiin katsomassa yhtä suota, joten kännykkä näytti takaisin autolle palatessa matkaa kuljetun 13,5 kilometriä. Raskaan tuntuinen reitti ja suunnilleen puolessa välissä pysähdyttiin syömään evästä.

15.9.2016

Neran sydänultra

Olin jo aikaa sitten suunnitellut Neralle syyskuulle hammaskivenpoiston. Sitä ennen halusin kuitenkin tietää tarkalleen, mikä Neran sydämessä on vikana, sillä se voisi vaikuttaa nukutukseen. Meidän vakio ell-asema onneksi tekee perusteellisia sydäntutkimuksia, joten käytiin eilen Koira-kissaklinikalla Turussa hoitamassa "kaksi kärpästä yhdellä iskulla".

Ensin sydäntä kuunneltiin ja todettiin että sivuäänen voimakkuus ei ole muuttunut viime kertaisesta, eli edelleen se on 3/6. Muutosta oli kuitenkin tapahtunut. Aiemmin sivuääni on kuulunut vain toiselta puolelta, mutta nyt kuului molemmilta. Sitten ultrattiin. Eläinlääkäri totesi, että Neralla on läppärappeuma, hyvin lievä läppävuoto molemmissa eteiskammioläpissä. En okein tiennyt miten tuohon pitäisi suhtautua, mutta nappasin lausunnosta sanan "lievä" ja päätin, että tämä ei ole kovin paha juttu. Ei vajaatoimintaa. Ja nukutus voidaan hoitaa kuten millä tahansa koiralla.

Yritän vieläkin olla asiaa liikaa miettimättä, mutta tietystihän mua pelottaa ja taas itken kun kirjoitan. Tuntuu vähän toisinnolta siitä, mitä Nasun kanssa käytiin läpi. Kun Nerallakin tuo on kai koko ajan jossain määrin edennyt ja ilmeisesti tuleekin etenemään. Eläinlääkäri sanoi, että voi olla että sydänvaiva ei ehdi viedä Neraa, voihan joku toinen sairaus tehdä sen ensin. Ei lohduttanut. :D Mutta parempi kun ei tiedä miten paljon aikaa on, ja siitä mitä on, on nautittava NYT. Joka päivä. Mä vaan niin näen mielessäni Neran sellaisena 14-vuotiaana harmaana mummelina... Ja se täyttää vasta kuusi maanantaina.

Kontrollia sydämelle suositeltiin vuoden päähän. Katsotaan sitten, onko edennyt tai miten on edennyt.

Sydäntutkimuksen jälkeen Neralle laitettiin rauhoituspiikki kankkuun ja sehän simahti tosi nopeasti. Yleensä on sinnitellyt pitkään hereillä. Sinne Nepsu sitten jäi pariksi tunniksi ja hampaat putsattiin. Kohtalainen määrä kuulemma oli hammaskiveä ja plakkia, mutta muuten hyväkuntoiset hampaat. Nyt alan sitten harjaamaan purukalustoa päivittäin, ihan tosissaan.


29.8.2016

Rina 1 vuotta!

Rakas Rina täytti tänään kokonaisen vuoden. Siitä on kasvanut hieno snautserinalku, joka on jo melkoisen mallikelpoinen koirakansalainen. Rina on iso persoona, joka saa ainakin oman perheen ihmiset aina nauramaan. Ja seuraavassa hetkessä aiheuttaa tukon harmaita hiuksia... :D Kaikki Rinan tuntevat eivät ole ollenkaan vakuuttuneita kun sanon, että tuosta tulee vielä tosi fiksu koira, mutta minusta se on selvästi älykäs. Ihan oikeasti! Ihan kakarahan tuo vielä on, kuten pitääkin, mutta hyvä siitä tulee. Se on nyt jo täyttänyt toiveet. 

21.8.2016

Muutama kilometri sinne tänne

Eilen aamulla suunnattiin Saloon. Mietin vielä matkalla, että kääntyisikö takaisin, kun ei huvittanut, mutta jatkettiin matkaa kun kerran oltiin lähdetty. Harmi vaan, että radalla olon jälkeenkin toivoin, että oltaisiin jääty kotiin. Neran kanssahan haastetta on toisinaan tuottanut liian korkea vire, mutta eilenpä se oli aivan liian matala. Seuraamispaikka oli puoli metriä jäljessä suurimman osan radasta! :o Kehuin ja kannustin, muttei auttanut. Kyltit Nera silti teki ihan hyvin. Peruutusta Nera ei osaa vieläkään, siitä tietysti -10, mutta muuten ajattelin huonosta fiiliksestä huolimatta, että tehtiin vain pikkuvirheitä, pitäisi tulla tulos. Käytösruutu vasemmalla istuen meni hyvin.

Tulostaululla kuitenkin oli meidän nimemme perässä 0. Ei siis tulosta. En lainkaan keksinyt mistä oli tullut toinen kymppi, kun tällä kertaa Nera osasi myös kyltin liikkeestä seiso - kierrä koira. Ei kun palkintojenjakoa odottelemaan. Tuloslapusta sitten selvisi, että toinen -10 oli tullut yhdestä täyskäännöksestä, jossa koira vaihtoi samalla puolta oikealta vasemmalle. Selitys: eriaikainen. Olisi pitänyt kai kysyä tuomarilta tuota, koska en vieläkään keksi mitä siinä on tapahtunut, kun luulin että tehtiin se oikein. Kirsikkana kakun päällä saatiin 68 pistettä, siis kahta vajaa tulos. :D Muut pienemmät virheet olivat tulleet eteentulon käsimerkistä ja mikä myös ihmetytti, puolenvaihto jalkojen välistä olisi pitänyt tehdä ilman käsimerkkiä.

Rivien välistä saattaa huomata pienen tympääntymisen lajiin. Tai lähinnä kisoihin. Luen Facebookissa paljon rally-tokoryhmän juttuja ja sielläkin on tullut ilmi niin paljon pilkunviilausvirheitä ja -hylkäyksiä, että tokokin tuntuu jo tosi rennolta lajilta. En kuitenkaan usko, että osaan vielä lopettaa kisaamista, kyllä mulla edelleen siintää mielessä RTK4 Neran nimen edessä. Treeniä vaan lisää, ihan omasta toiminnastahan virheet kuitenkin johtuvat.

Ja mitä huonoon vireeseen tulee, se on nyt vähän mysteeri. Havaitsin samaa jo viime kisoissa, mutta tämänpäiväinen oli siltä kantilta kyllä ihan pohjanoteeraus. Oli kyllä tosi lämmin päivä, mutta ollaanhan me Neran kanssa käyty yksi oikein helteinen tokokoekin ja silloin oli vire liian korkealla. Luulenpa, että kun ollaan nyt sen verran jo kisattu, Nera on tajunnut että palkkaa ei tosiaan tipu ja itse tekeminen ei ole niin palkitsevaa. En myöskään leikittänyt Neraa ennen rataa, sekin olisi voinut auttaa... Kipeähän Nera ei ole enää tällä viikolla lainkaan ollut, joten sillä en usko olevan mitään yhteyttä tähän. Seuraavat kisat käydään hyvin todennäköisesti viileällä ilmalla hallissa, sitten näkyy ainakin lämpötilan vaikutus.

Rinakin oli pitkästä aikaa mukana kisapaikalla. Teki varmasti hyvää sille nähdä paljon erinäköisiä ja -kokoisia koiria ja se käyttäytyikin oikein kivasti. Ainut vaan, että kun molemmat koirat ovat mukana ja vain Nera pääsee pois häkistä, Rina huutaa siellä yksikseen. Jos Rina on yksin (esim. näyttelyssä) niin se osaa odottaa hiljaa häkissään... Perjantaina kentällä kokeilin sen kanssa muutamaa rally-tokokylttiä ja totesin, että ei muuta kuin ratatreeniä alle ja keväällä kisaamaan. Ja nyt kun näin miten sen kanssa on helppoa kisapaikallakin, vahvistui ajatus entisestään.

Kisoissa ei lopulta mennyt kovin kauaa, ja Eerika varmaan vitsillä tokaisi viestillä että tulkaa käymään ja, no, mehän lähdettiin sitten ajamaan motaria kodista vastakkaiseen suuntaan. :D Pian oltiinkin Lohjalla ja lähdettiin Eerikan ja koirien (Nera, Rina ja Velmu) kanssa metsään. Porukan pippuriosaston piti taas alkuun vähän pöllöillä, mitä lie isottelua, mutta lenkin kuluessa alkoivat tulla juttuun ja vähän juoksivatkin yhdessä. Samalla kun Nera katsoo, että voi jee noita kakaroita... Sisällä ollessa lapsukaiset taas vähän murisivat, mutta kyllä sielläkin sopu löytyi. Aggressiivinen niistä ei ole kumpikaan, kunhan tykkäävät vähän aukoa päätään. Ainakin Rina tuntuu joskus tekevän sitä ihan huvikseen, Nerallekin koittaa leikissä, provosoi, mutta Nera osaa laittaa kakaran ruotuun. Velmukin uskoi hyvin nopeasti, että Neraa on turha liehitellä. :D

Kotimatkalla oli Rinakin erittäin väsynyt. Saattoi nukkua jopa liikennevaloihin pysähtymisen ajan, ennennäkemätöntä! Se on muutenkin niin huono nukkumaan automatkoilla, mutta ulinan on sentään lopettanut. Kotona sama meininki jatkui ja jatkuu edelleen. Kirjoitan tätä kymmeneltä aamulla, eikä kumpikaan koirista ole vielä noussut! Kameraa mulla ei ollut matkassa, kun en tosiaan ollut aamusta vielä tietoinen meidän extempore-reissusta, joten tässä kännykkäkuvia!


14.8.2016

Peltojäljellä

Päästiin tänään Rinan kanssa kokeilemaan peltojälkeä paikallisen seuran järjestämään koulutuspäivään. Kuutisen tuntia siellä pellolla vierähtikin, sitten oli lähdettävä kotia kohti. Pääkin oli jo täynnä uutta tietoa ja ajatuksia. Olisi melkein pitänyt ottaa muistiinpanovälineet, joskin kaatosateessa nekin olisivat olleet hyödyttömiä... :D Sain ohjeeksi tehdä ensin sellaisen jäljen, millaisia olemme viimeksi tehneet metsässä. Tein siis noin 100 metrin pituisen pätkän, jossa oli keskellä kaarros. Alkuun ja loppuun enemmän nameja (jokaiselle tai joka toiselle askelelle), muuten harvemmin. Vanhentua jälki ehti ehkä tunnin.

Jäljelle menon tein kuten toisaalla oli neuvottu, koira istumaan vähän ennen alkua ja siitä näytin jäljen alun. Selvittiin jälki loppuun asti, mutta ei yhtä hyvin kuin metsässä. Jäljestys ei ollut oikein sujuvaa. Sivutuuli hankaloitti asiaa ja Rina ajautui useasti puoli metriä sivuun itse jäljeltä. Tästä saatiin sellaista palautetta, että tein hyvin, kun kehuin Rinaa sen löydettyä jäljen uudelleen. Siihen piti puuttua monesti, kun omalla liikkumisellani tietämättäni annoin painetta koiralle. Minun täytyy siis aina pysähtyä, kun Rina pysähtyy. Olen vaan jatkanut kävelemistä, jos tilaa on ollut (paljon ei ole, kun Rina jäljestää edelleen 1,5-2 metriä edelläni). Tähän on siis jatkossakin kiinnitettävä huomiota. Muuten kuulemma ohjasin hienoeleisesti. Ennne jälkeä Rinan "istuttaminen" on turhaa, koska se ei muutenkaan ole kauhomassa jäljelle. Jäljen loppu taas ei ollut tarpeeksi selkeä. Mieltä lämmitti kuulla, kuinka näytimme Rinan kanssa sopivan hyvin toisillemme ja miten Rina selvästi on ihan sinut itsensä ja ympäröivän maailman kanssa. Se onkin jälkitreeneissä aina ihan parhaimmillaan, sopivan rauhallinen, saattaa käydä nuuhkaisemassa jotain ihmistä autosta tullessaan, muttei liiemmin välitä. Jäljelle kävellessä nenä jo painuu maahan, mutta tänäänkin siirtymä oli sen verran pitkä, että Rina tuli vähän kyselemään, että mitäs me täällä tehdään!

Välissä taas opin muiden jälkiä seuratessa. Peltojälki vaikutti paljon tarkemmalta hommalta, kuin metsässä, mistä olenkin kuullut, mutta oli mielenkiintoista nähdä käytännössäkin. Kouluttaja suositteli Rinalle muutaman kuukauden "perusjaksoa", eli lyhyitä jälkiä nurmelle/heinälle. Alkuun tallaan kahden jalan levyisenä, sitten askeleita suoraan peräkkäin ja sen jälkeen askeleet erilleen. Ja paljon ruokaa jäljelle! Sen jälkeen pituutta, esineitä, kulmia. Kuulostaa perustelliselta, mistä tykkään, joten tätä lähdetään toteuttamaan. Tähän asti saamani ohjeet ovat olleet suurpiirteisempiä ja eteneminen varmasti liian nopeaa. Sen verran vähän Rina on kuitenkin jälkeä tehnyt, että pystytään helposti palaamaan perusteisiin. Tarkkuuden hakeminen ensin nurmella auttaa sitten jatkossa myös metsäjäljellä, joka kuitenkin tulee näillä näkymin edelleen olemaan se meidän juttu.

Tein sitten Rinalle vielä toisen jäljen. Tämä olikin todella lyhyt, ehkä 10 metriä ja kylvin siihen paljon nameja. Alkuun vähän enemmän vielä ja loppuun kasa. Otettiin alkukin kouluttajan ohjeiden mukaan, ensin valjaista kiinni pitäen kuljetus lähelle jälkeä, sitten hienovaraisesti ohjaus paalun (merkkaa jäljen alkupaikkaa) oikealle puolelle. Tuntui sujuvammalta kuin istutus alussa. Nyt Rina sitten jäljestikin sellaisella tarkkuudella, mitä toivoisin. Ei eksynyt, hakenut, vaan eteni hyvin. Joskin hitaasti, kun oli paljon syötävää. :D Välillä rauhallista kehua ja "loppupalkan" aikana enemmän kehuja ja silitystä. Sitten koira pois jäljeltä ja lisää sosiaalista palkkaa.

Jälkimmäiselläkin jäljellä meinasin ainakin kerran liikkua, kun ei pitänyt, joten se tapa on näköjään hyvin jo juurtunut. Onpahan kehitettävää! Pitää varmaan koittaa kuvata jatkossa lyhyitä jälkiä, niin näkee sitten tuollaiset virheet. Sain myös ohjeeksi laittaa enemmän ruokaa pidempiheinäisiin kohtiin, koska Rina ei niin mielellään tunge kuonoaan kovin syvälle heinään.

Nyt tuntuu hyvältä, kun on perusteelliset ohjeet ja tuntuu, että näillä eväillä päästään hyvin eteen päin. Enää täytyy vaan selittää, missä nurmella/pellolla voitaisiin treenata... Hirveän mielenkiintoista imeä oppeja itselle uudesta lajista, mutta on aika mahdotonta suodattaa tietoa. Jokaisella kouluttajalla, joiden treeneissä ollaan tähän asti oltu, on oma, erilainen tapansa tehdä asiat. Intuitioon kannattaa kuulemma luottaa, kun ei tässä vaiheessa oikein muutakaan voi. Tämän päivän koulutus oli ainakin niin looginen, että luotan siihen. Tulee mielenkiintoinen syksy, yritetään jäljestää paljon!


Sitten ikäviin asioihin. Olin jo huokaissut helpotuksesta Neran masuongelmien kanssa, kun nykyinen ruoka on tuntunut sopivan niin hyvin. Keskiviikkoiltana huomasin kuitenkin Neran vatsan olevan kipeä. Torstaiaamuna tilanne ei ollut parempi, päin vastoin, joten soitin töihin ja sovin lomapäivästä ja soitin Neralle eläinlääkärin. Huolestutti kovasti, kun tuollaisia oireita sillä ei ennen ole ollut. Vatsa oli aivan kova ja Nera ihan ulvahti kun nostin sen sängystä. Se ei halunnut hypätä eikä muutenkaan liikkua pahemmin. Ulkona töpsytti jäykästi, mutta jätökset olivat aivan normaalit.

Eläinlääkärissä otettiin ensin verinäytteet. Kaikki näytti normaalilta. Sitten röntgenkuvattiin vatsa. Paperissa lukee, että ohutsuolen seinämät vaikuttavat paksuuntuneilta ja ärtyneiltä. Etuvatsan alue näytti suttuiselta. Nämä eivät kuulemma kuitenkaan selittäneet oireita selvästi. Niinpä Nera sai piikillä kipulääkettä, pahoinvoinninestolääkettä ja suoliston liikettä lisäävää lääkettä. Ruoka Neralle on maistunut ihan tavalliseen tapaan, mutta olen nyt turvottanut sen ja jakanut kolmeen annokseen päivässä.

Vielä eilen vatsa ei ollut täysin normaali, mutta tänään se tuntuu olevan entisellään. Nera myös hyppää taas sohvalle, joten kipukin lienee poissa. En oikein tiedä miten tästä edetä... Todennäköisesti varaan ajan meidän vakkarilääkäriin, jossa vaivaa aiemminkin tutkittiin, mikäli ongelmat eivät tämänkään jälkeen poistu.


31.7.2016

Pori KV

Rina käyttäytyi kehässä oikein hienosti, kuumuuden takia oli jopa rauhallinen eikä rotutovereistakaan välittänyt. Tuomarin antoi nätisti kopeloida ja liikkui hyvin. Arvostelu on alla ja sillä napsahti EH. Rehellisesti ihan kuten odotinkin, ja arvostelusta tunnistaa Rinan. :)
Correct type. A bit high. Needs to be more compact. Feminine head. Needs better ears. Needs to improve in chest. Loose in elbows. Enough strong topline. Could be shorter in loin. Good rear and coat.
Omien mittausteni mukaan Rina menee vielä sallitun rajoihin korkeudeltaan, mutta olihan se muita narttuja suurempi. Ja sitten korostuu vielä, kun itse olen niin lyhyt. Pitänee laittaa jonkun pitkän esittäjän kanssa kehään seuraavaksi. ;D Seuraavaa näyttelyä ei ole kyllä vielä suunnitteilla, kun loppuvuonna ei näkynyt olevan mitään tarpeeksi lähellä. Ensi vuonna sitten!

Junnunartut, meidän perässä Rinan sisko 

Kuvat otti Tiia Einola, kiitos!

Napattiin kotona Rinasta vielä seisotuskuva, jonka laitoin Rinan sivulta löytyvään kasvugalleriaan.

28.7.2016

Rina kävi tosiaan viikko sitten siistittävänä näyttelyä varten ja voi miten hieno siitä tulikaan! Sen verran arvokasta työtä vaan, että ei valitettavasti pysty aina käyttämään muualla, vaan on itse pääsääntöisesti jatkettava omien koirien trimmausta. :D Vaan kyllähän mä siitä hommasta tykkäänkin, ja ehkä nyt on motivaatiotakin taas vähän enemmän, kun sain Rinan trimmanneelta henkilöltä hyviä neuvoja. Välillä on ollut sormi suussa muutaman pippurisnautserissa ilmenneen "ongelmakohdan" kanssa. Musta minisnautseri on niin erilainen trimmattava! Oli kyllä helpottavaa kuulla, että olen huoltanut Rinan turkkia hyvin, mitä nyt pariin kohtaan olisi voinut jättää vähän enemmän karvaa. Minä kun trimmaan suunnilleen mentaliteetilla "kaikki pois, mitä irti saa". :D Yritän tehdä turkin mahdollisimman helppohoitoiseksi tulevia sääolosuhteita ajatellen. Esteettisestikin täytyy koiran ja turkin miellyttää, mutta makuja on monenlaisia.

Tässä Rina trimmauksen jälkeen:

A photo posted by Julia (@activeschnauzers) on


Nerakin aloitti juoksunsa ja ilmoitin sen elokuulle rally-tokokisaan. Rotumestaruudestakin olisi ollut kiva lähteä kisaamaan, mutta matkaa on turhan paljon yhtä lyhyttä suoritusta varten. Ehkä ensi vuonna kahden koiran kanssa! Rinan kalenterissa eniten odottamani asia on peltojälkipäivä. Sitä olen kovasti halunnut päästä kokeilemaan, mutta koska pelloille ei ilman lupaa ole asiaa, on se jäänyt haluamisen tasolle. Onni on pikkukaupungin aktiiviset koiraseurat!

Kuvat ovat heinäkuun alkupuolelta.

20.7.2016

Keskiviikon treenipohdinnat

Viime viikolla käytin Neran fyssarilla. Halusin, että se tarkastetaan revähdyksen jäljiltä, ja hyvä että tarkastettiinkin. Selkä ja toinen takareisi olivat melkoisen jumissa. Kyselin, että miten kannattaa jatkossa tehdä, eli kannattaako Neran jatkaa fysioterapiaa agilityn lopettamisesta huolimatta. Fyssari vahvisti sen, mitä olin jo ajatellutkin: jatkossa käydään tarpeen vaatiessa, eli jos vaikka huomaan Neran liikkeessä jotain tavallisesta poikkeavaa.

Muuten Neran elämään kuuluu ihan tavallista. Odottelen sen juoksuja alkaviksi, että tiedän milloin uskallan ilmoittaa seuraavaan rallykisaan.
Juoksuista puheenollen, Rina aloitti omansa reilu viikko sitten. Odotan niiden loppumista jo kuin kuuta nousevaa, koska raasu inhoaa pöksyjä yli kaiken. Voi riemua sitten kun ne otetaan pois... Vaan pakko niitä on pitää, kun muuten on kaikki paikat sotkussa. Rina ei osaa pitää itseään puhtaana kovin hyvin.

Toistaiseksi en ole teinikoirassa huomannut mitään muutosta mihinkään suuntaan. Tai ehkä parempaan, kun Rina osaa käyttäytyä melkoisen kivasti. Ihmiset (+ ajoneuvonsa) ohitetaan hienosti, koiratkin siedettävästi. Täällä tulee jostain syystä niin vähän koiria vastaan, että Rina on nähnyt niitä tosi vähän. Siispä sitten kun se näkee lenkillä koiran, on kiinnostus suuri.
Ryhmätreeneissä ei olla pahemmin ehditty käymään, mutta itsekseen on tehty jotain pientä. Rina alkaa hahmottaa sivupaikkaa hienosti, tulee ilman käsimerkkiä vasemmalle ja pitää paikkaa muutaman askeleen seuruussa. Hitaasti hyvä tulee, toivon. :D Yritän syksyksi ilmoittautua tokokurssille tai jotain, josko sitten tulisi tehtyä säännöllisemmin. Vaikkakin vuosia viikkotreeneissä juostuani olen kyllästynyt siihen konseptiin. Aikaa kuluu niin paljon (etenkin agilitytreeneissä!), että sinä päivänä ei lenkkien lisäksi ehdi oikein muuta tehdäkään. Siis töiden jälkeen. Hyvät puolet vievät kai silti voiton: pääsee muiden "kaltaistensa" seuraan, siis koiraihmisten. Valvovan silmän alla on hyvä treenata, kun itse ei huomaa puoliakaan omista virheistään. Kompromissiksi käynee yhdet tai korkeintaan kahdet ryhmätreenit viikossa jakoittain. Kokeillaan. En ole tänä vuonna kouluttanutkaan yhtään ryhmää (se ei kerta kaikkiaan ole mun juttu), joten sekään ei ole nyt vienyt treeniaikaa omilta koiriltani.

Jokunen jälkikin ollaan käyty tekemässä, mutten enää muista edes milloin ja miten tarkemmin meni. Muurahaisia ainakin on riesaksi asti, ne ihan haittaavat tätä harrastusta. :/ Jälkikeppien ilmaisua ollaan Rinan kanssa harjoiteltu. Ja saatu hyvälle mallille! Aloitin pihanurmikolla ja sittemmin olen tehnyt pieniä harjoituksia metsälenkeillä. Pienenpieni jälkipätkä ja siihen keppi. Rinalle käsky "jälki" ja kepin kohdalla "maahan". Hirveän montaa kertaa ei ehditty treenata, kun Rina jo meni omatoimisesti maahan kepin huomatessaan. :) Sen teki aluksi mieli napata keppi suuhunsa, kun se muutekin rakastaa risuja ja keppejä, mutta olen ollut tarpeeksi ripeä maahan-käskyn kanssa, niin että Rina tajusi kannattavammaksi tehdä niin kepin nappaamisen sijaan.
Rinan ensiesiintyminen näyttelykehissä on jo ensi viikolla. Pitäisi varmaan muistutella kakaralle kuinka esim. seisotaan ja ravataan nätisti... :D Näyttelytrimmiin Rina menee huomenna. Omiin taitoihini luotan (no, jokseenkin) kotitrimmauksissa, mutta näyttelyitä varten saavat osaavammat hienosäätää karvat. Näin olen Nerankin kohdalla tehnyt ja hyväksi havainnut.

Kuvia tuli nyt melko sekalainen joukko, kun en tahdo muistaa mitä täällä on aiemmin jo ollut ja mitä ei. Kamera on ollut melko ahkeralla käytöllä, mutta kuvien käsittelylle ei ole tahtonut löytyä aikaa. Tänään sain sentään kesäkuiset kuvat valmiiksi, ne löytyvät täältä. Heinäkuisiakin sain ladattua jo melko paljon.

5.7.2016

Voittajaluokka korkattu

Kisattiin eilen Neran kanssa kaksi kisaa rally-tokoa, ensimmäistä kertaa voittajaluokassa. Oman seuran järkkäämät, joten olin myös koko päivän töissä siellä. Ensimmäinen rataantutustuminen oli neljän paikkeilla, joten sain jännittää pitkään. Ratapiirroksia katsottuani ajattelin, että ekalta radalta ei ehkä saada hyväksyttyä tulosta, mutta tokalta luulisi saavan.

Ensimmäinen rata meni ihan kivasti, mutta kuvittelin tosissani, että pisteet eivät riitä, kun ainakin kaksi tehtävää tehtiin väärin (= liian huonosti). Käytösruudussa koiran tuli istua vierellä. Se menikin ongelmitta. Meinasi silmät tippua päästä, kun kävin suorituksen jälkeen tulostaululla vilkaisemassa. Meidän nimen perässä oli pisteet 73!! Hyväksytty tulos siis. Olin ihan vähän onnellinen. Nera teki oikein kivan suorituksen. Oikealla puolella seurattu pätkäkin sujui hyvin, siitä on tullut meille erittäin luontevaa. Oli kivaa. Sijoituttiin kolmansiksi.

Kyseisessä kisassa ratkaistiin myös rally-tokon seuranmestaruus. Koska kisasimme Neran kanssa ainoina meidän seurasta voittajassa, oli titteli tuloksen myötä meidän.

Toinen rata oli tosiaan helpomman tuntuinen. Ja tuntui menevän paremmin kuin ensimmäinen. Sielläkin oli kuitenkin meidän kompastuskivemme, kolme askelta peruuttaen. Nera on tehnyt sen treenatessa ihan hyvin, mutta kisoissa ei mitenkään. Joka tapauksessa olin luottavaisin mielin. Kunnes tuli käytösruudun vuoro. Liike oli tällä kertaa sivulla maaten. Ajattelin, että se on helpompi, mutta Neraapa alkoikin kutittamaan. Ja se nousi ihan vähän rapsuttamaan itseään. Siitä -10 virhepistettä, minkä takia loppupistemäärä oli 63, eli ei hyväksytty. Heti suorituksen jälkeen olin vaan iloinen, Nera teki hienosti kuitenkin. Jälkeenpäin tuo vähän harmittaa, mutta tämmöistä tämä on.

Nyt meillä on kuitenkin yksi hyväksytty tulos voittajaluokasta, mikä tuntuu hienolta. Nyt treenataan ongelmakohdat kuntoon ja palataan toivon mukaan syksyllä kisakentille. Kovasti tahtoisin koularia tavoitella vielä tänä vuonna. Suurimmat kaksi ongelmaa ovat peruuttaminen ja (liikkestä) seiso - kierrä koira. Peruuttamisessa Neran takapää lähtee liikaa sivulle ja kisoissa se ei oikein peruuttanut lainkaan. Seisomisessa Neran rintamasuunta ei pysy, vaan se kääntyy jonkin verran mukana. Ollaan tätä hinkattu oikeasti vuosikaudet. En tiedä mitä kokeilla... Yritän kai vaan vahvistaa ja treenata tätä todella paljon. Ongelma on ollut jo tokossa. Muut virheet eilen olivat pikkuvikoja. Käytösruutuja voisi toki treenata myös enemmän. Nera ottaa ne vähän turhan rennosti, ei oikeina liikkeinä/tehtävinä/käskyinä. Siinä kun ollaan remmissäkin.

Käytiin lopuksi vielä nollakoirakkona yhdellä mestariluokan radalla. Rata itsessään ei ollut paha, tuntuu ihan realistiselta selvitä niistäkin. RTK4 varmasti voidaan saavuttaa, mutta valoitumiseen vaadittavat kolme yli 95 pisteen tulosta... No, niihin tuskin koskaan ylletään, sen verran haastavaa se on oikeasti todella taitaville koirakoillekin. Takaisin nollakoirakkoradalle. Oltiin juuri menossa suorittamaan, kun tuuli lennätti kentän ohi kaksi jätesäkkiä. Nera ei varsinaisesti vaikuttanut pelokkaalta, mutta sillä meni pasmat aivan sekaisin. Ollenkaan se ei olisi pystynyt lähtemään radalle, tuijotti vain säkkejä. Olisi mennyt katsomaankin, mutta käskytin jäämään. Noloa siinä vaiheessa, kun kisaava koirakko oli jo käytösruudussa ja tuomari odotti. Jotenkin sain Neran kuitenkin keploteltua radalle ja räpellettiin se läpi. Välillä piti vilkuilla jätesäkkien suuntaan. Radan loputtua käytiinkin niitä katsomassa, mutta eivät ne kiinnostaneet Neraa enää lainkaan. Oli tosi kummallisen tuntuista, kun Nera ei koskaan ole ottanut mistään häiriötä! Käytösruudussa oltiin myös, koira taas sivulla maassa. Ja mitä teki Nera, nousi melko pian istumaan! Käskin tiukasti takaisin maahan ja kehuin sitten. Loppuajan pysyi hienosti. Oikeastaan ihan hyvä, pääsin kertomaan, miten Neran kuuluu tehdä.

Yksi huomio täytyy vielä tehdä itselleni: täytyy opetella uusimaan kylttejä. Jos tulee iso virhe, minä vaan jatkan, jolloin tehtävästä menee -10 pistettä. Jos uusisin ja onnistuttaisiin sitten, menisi vain -3. Tämän jos olisin tajunnut tokalla radalla, olisi sittenkin saatu hyväksytty tulos siitä. Täytynee alkaa tehdä uusimisia enemmän treeneissä, ehkä se sitten menee kaaliin.




Rinalle tuli muutama päivä sitten täyteen 10 kuukautta ikää. Korkeutta mittasin 49 senttiä ja painoa on kertynyt 15 kiloa. Juoksuja odotellaan edelleen, mutta ei mitenkään innolla, tulisivat vaan mahdollisimman myöhään. :D Sisäsiistiksikin uskaltaisin Rinaa nyt väittää. Muutaman viikon on ollut tekemättä pissan pissaa sisälle. Tästä lasketaan pois yksi päivä viime viikolla, kun Rinalla oli tullut huono olo ja, no, kolmenlaista eritettä oli ympäri kämppää kun tulin töistä kotiin...

Rina on vähän sellainen koira, että koirattomat ihmiset eivät sen viehätystä ehkä aina ymmärrä, mutta koiraihmiset siitä tykkäävät. Minä tykkään siitä tooosi paljon. Se vaatii huumorintajua ja lujia hermoja, mutta siinä on vaan jotain. Jotain erityistä. Ei sille voi olla vihainenkaan koskaan. Rina on ihana.


28.6.2016

Juhannusreissu

Torstaina illalla töiden jälkeen lähdettiin ajamaan kohti Keski-Suomea ja sukulaisten mökkiä järven rannalla. Perille saavuttiin joskus puoliltaöin ja melko pian pienen lenkin jälkeen paineltiin jo pehkuihin. Rina oli eri mieltä asiasta. Ensin paikoillaan autossa moonta tuntia ja sitten muka pitäisi mennä nukkumaan. :o No ei väsyttänyt snautseria, ei. Aamulla sentään antoi mun nukkua pitkään.
Koirien juhannus koostui kavereista (Neralle kylläkin vaan), kahlaamisesta, rapsuttelijoista ja veneilystä. Mökkinaapurissa oli kaksi koiraa, Neran kokoisia kumpainenkin. Pikkukolmikko tulikin erinomaisesti juttuun, Nera jopa viritteli leikkejä toisen uroksen kanssa. Valitettavasti molemmat vieraat pienet pelkäsivät Rinaa, joten se ei saanut kuljeksia vapaana koko aikaa. Rina ei muutenkaan ollut ihan helpoin mökkikoira, mutta muuta en odottanutkaan. :D Suurimmaksi osaksi olin kyllä tyytyväinen, muut eivät vaan samalla tavalla näe hyviä puolia ja edistysaskelia. Ihmisten kanssa Rina tuli juttuun, tykkää kaikista, vaikka uudet tulijat haukkuikin aina. Nera haukkui vain lapsille, kuten aina, mikä on merkillistä, koska se raaakastaa siskoni lapsia, ja on niihin tottunut pennusta asti. Muuten Nerppis olikin maailman helpoin ja mukavin koira.
Koirat pääsivät tosiaan myös veneilemään. Nera on joskus ollutkin, mutten muistanut, että se ei ollenkaan tykkää. Pelotti kovasti, joten vein Neran pian takaisin rantaan ja jatkoin Rinan kanssa soutelua. Se nimittäin viihtyi veneessä tosi hyvin! Harmi, että päästään niin harvoin veneilemään, vaikka merenrantakaupungissa asutaankin...
Vietettiin kaiken kaikkiaan oikein rauhallinen juhannus mukavassa seurassa. Säät suosivat kerrankin, aurinkoa riitti. Rentouttava viikonloppu, mutta mukava oli eilen palata kotiinkin. Tuon kummempaa lomaa mulla ei tänä kesänä olekaan, ja tämänkin kuukauden olen ollut töissä kahdessa eri paikassa. Vapaa-aika sitten koirien kanssa, ei jää luppoaikaa siihen. Koneelle ei oikein tahdo ehtiä. Mukavaa puuhaa on lopulle kesällekin suunniteltuna, seuraavana vuorossa Neran rally-tokokisat sunnuntaina. Jännittää, ei olla oikein treenattu viime aikoina.