25.4.2015

Neran rally-tokodebyytti

Selvittiin siitäkin, vaikka jännitti ihan kamalasti! Saatiin hyväksytty tulos 87 pisteellä. Kymmenen pistettä lähti, kun peruuttamisessa jäi yksi askel liian lyhyeksi, melkein tekemättä. Ja kolme pistettä, kun Nera meni sivulta maahan, mutta nousikin takaisin istumaan. Tässä suoritus videolla:


Seuraava kisa on jo kalenterissa, joskin se on vasta kuukauden päästä.

23.4.2015

Kurkistus arkeen

Eli kännykkäkuvia huhtikuulta. Kuvat saa klikkaamalla isommiksi.


1.4. Nasun kanssa eläinlääkärissä. Kokenutta kävijää jännittää edelleen. 6.4. Neran kanssa aksaamassa.


7.4. Pihalla. 8.4. Neran kanssa matkalla seuran kokoukseen.


11.4. Metsässä.


11.4. Järvellä ja illalla vielä metsässä.


13.4. Malttamattomat odottavat lenkille lähtöä. Ja sitten ollaankin jo metsässä. :P


15.4. Lenkillä.


15.4. Hiekkanaama metsässä. 18.4. Matkalla Pohjanmaalle.


19.4. Kauhajoen kisapaikka ja tokan radan tulokset. Meidän ensimmäinen voitto ikinä (virallisissa kisoissa).


20.4. Nasun turkin siistimistä, tässä toinen tassu jo valmis. 21.4. Lenkillä. On ne joskus hihnassakin. :D


21.4. Vielä Nepa lenkillä.

20.4.2015

Ensimmäinen agiserti!!

Korkattiin eilen Kauhajoen agilitykisoissa ulkokisakausi. Mieluummin olisin kyllä hallissa oleskellut, oli meinaa aika kylmä. :D Ihan kiva kisapaikka kyllä, en valita. Nera on viime päivinä ollut vähän sähköjänis, joten pelkäsin, etten pysyisi ollenkaan sen vauhdissa vaan se sinkoilisi sinne tänne. Vaan eipä hyllytetty yhtäkään rataa!

Ensimmäinen agilityrata mentiin meidän mittapuulla todella lujaa. En usko ikinä juosseeni kisoissa sillä tavalla. :D Eikä Nerakaan. Tehtiin nolla ja sijoituttiin 4,18 etenemällä toiseksi. 

Toisella radalla mentiin myös lujaa. Sitten kun tehtiin vielä nolla, ja voitettiin, niin oli aika epäuskoinen olo. Se kun tarkoitti myös sitä, että Nera sai SERT-A:n! Jippii, ehkä Nerasta ihan oikeasti voi vielä tulla valio. Etenemä tällä radalla oli 4,13, mikä on meille huima ottaen huomioon senkin, että kontaktit tehtiin huolellisesti. Yksi erityisen vaikeakin kohta selvitettiin, nimittäin hankala kepeille vienti ja niiden jälkeen poispäinkäännös, jossa oli vieläpä ansana puomi. Jee. :)

Viimeinen rata oli hyppäri, ja nolla jäi tosi pienestä kiinni. Nera lopetti pujottelun tokavikassa välissä, taisin kiirehtiä. Siitä siis vitonen. Nyt voin kyllä rehellisesti sanoa, että ei harmittanut. Tehtiin niin hyvät kolme rataa. :) Nera oli super hieno. ♥

Tuomari oli tehnyt tosi kivat ja sujuvat radat, sai juosta, mutta vaikeitakin kohtia oli. Pitkiäkin radat olivat, ainakin kaksi jälkimmäistä yli 190 metriä. Jaksoin silti loppuun asti. :D

Nyt olen kyllä jo varma, että jatketaan Neran kassa lentäviä lähtöjä. Nytkin ne toimivat niin hyvin. Joskus tekisi mieli kyllä koittaa, miten Nera suhtautuisi, jos mentäisiin lähtöön ilman hihnaa. Tuntuu nimittäin siltä, että se kerää vielä lisää kierroksia kun pujotan siltä pannan pois. Ehkä testataan tätä joskus epiksissä, sillä Nera saattaa kyllä singota esteille ennen aikojaan.

Ai niin, laskeskelin eilen meidän arvokisanollia ja yksi enää puuttuu! Taisi olla vielä niinkin, että se saa olla joko agi- tai hyppärinolla. Tupla- ja voittonollahan meillä nyt on. En tiedä kisaammeko toukokuussa, joten ei varmaan saada sitä puuttuvaa nollaa. Arvokisatkin ovat melko kaukana tänä vuonna. Toisaalta olisi ihan hienoa käydä mm-karsinnoissa...

Pieni Kirppu palkintoineen. ♥

14.4.2015

Viime viikko

Alkuviikosta käytiin kentällä aksaamassa. Kaksi putkea pienellä ratapätkällä ja kepit vaikeassa kulmassa. Nera oli hämmästyksekseni ihan innoissaan putkista! Niin pian jälkeen kisojen, joissa se ei halunnut mennä putkiin. Ihme tyyppi. Juoksi treeneissä ihan itsekseenkin putkiin. :D

Torstainan käytiin puolestaan tokoilemassa, ja meillä oli ihan seuraakin. Paikallaanmakuussa Nera oli kahden collien välissä ja menin n. kahdeksi minuutiksi piiloon. Nera näytti makaavan oikein rauhassa, kun kurkin välillä. Muutoin keskityttiin perusasennon ja seuraamisen hiomiseen. Nera kun tulee välillä sivulle vinoon. Hyppyä tehtiin myös muutama kerta, ei moittimista. Ilmeisesti hautunut talven aikana, kun syksyllä Nera ei aina istunut esteen taa ensimmäisellä käskyllä. Luoksarin stoppi oli myös muistissa.

Muuten treenailtiin jotain pientä kotona. Jotain ollaan jopa tehty lähestyvän rally-tokokisan eteen. Vielä kun päästäisiin treenaamaan kylttien kanssa, että Nera taas muistaisi olla huomioimatta niitä.

Sunnuntaina kisattiin Porissa kolme rataa. Tässä tulokset ja videot suoritusjärjestyksessä:

C-rata (hyppäri): HYL (video)
B-rata: HYL (video)
A-rata: 0, -3,11, sij. 6./25, video:



Nämä kuvat ovatkin sitten eiliseltä:

5.4.2015

Pääsiäiskisat

Kisattiin eilen kaksi starttia. Ensimmäinen rata oli tosi hyvä, varmasti yksi meidän parhaista. Luulin, että saatiin nolla. Tuloksissa oli kuitenkin vitonen. En vieläkään tiedä mistä se saatiin. Ehkä aan kontaktilta, se oli nimittäin ruma. Siitä ei ollakaan koskaan saatu virhettä. Harmitti taas ihan huolella, etenemäkin oli sen verran hyvä että oltaiisin päästy palkinnoille (harvinaista!).

Toka rata oli kiva, aika suoraviivainen ja sai juosta. Jostain syystä Nera kielsi 3/4 radalla olleista putkista. En käsitä, ohjasinko muka oikeasti niin pieleen, vai inhottiko sitä muuten vaan jokin putkissa? Muuten ihan ok rata, ei muita virheitä. Vikaan putkeen lähetin Neran lopulta väärään päähän kun en enää jaksanut yrittää. Eli HYL tältä radalta. Putket eivät ole kyllä koskaan vetäneet Neraa puoleensa. Suunnataankin heti huomenna kentälle niitä treenaamaan. Tehdään niistä superkivoja.

Kisoista jäi sekin harmittamaan, että toisella radalla lakkasin yrittämästä enkä "piilotellut virheitä" Neralta. Täytyy taas muistaa, että agility on hauska harrastus. Ei se saa olla niin vakavaa! Siinäpä petrattavaa ensi viikonlopulle, kun kisataan Porissa. Ja kontaktien kanssa on oltava tarkempi.
Nasulle kuuluu vähän parempaa. Yskiminen on loppunut, kuten aina lääkemäärän lisäämisen jälkeen. Muuten se on vieläkin ollut vähän vaisu, eikä ole esimerkiksi leikkinyt. Lenkkeillä kyllä jaksaa, sellaisia pieniä mitä se nyt saa tehdä. Isä tosin mainitsi tänään, että oli huomannut Nasun hengittävän aika tiheästi.

1.4.2015

Nasun eläinlääkärireissulta on kerrottavana niin hyviä kuin huonojakin uutisia. Ensin hyvät: pissanäytteessä ei ollut virtsakiteitä! Eikä ultrallakaan näkynyt mitään ylimääräistä. Ell ultrasi rakon lisäksi masua muutenkin, jos siellä olisi kuitenkin ollut jotain turvotuksen selittävää. Eipä oikeastaan ollut. Turvotus on kyllä helpottanut viimeksi määrätyn lääkkeen myötä.

Sitten sydämen tilanne. Sivuääni oli samanlainen kuin ennenkin, eikä hengitys kuulostanut pahalta. Nasu on kuitenkin yskinyt tänäänkin. Nesteenpoistolääkitystä lisätään nyt hieman, mutta sen kanssa taisi nyt tulla raja vastaan (eli nesteenpoistoa ei tämän jälkeen enää voi lisätä). Nyt nostettiin toisenkin lääkkeen annostusta. Kuukauden päästä mennään taas kontrolliin.

Lenkillä eräs ilta - onneksi oli heijastinliivi!
Huhtikuusta on tulossa Neralle tosi aktiivinen kuukausi. Jokainen viikonloppu on buukattu. Ensin kolmet agilitykisat ja viimeisenä viikonloppuna meidän ensimmäinen rally-tokokisa. Kesällä pidetään todennäköisesti taukoa agilitykisoista, joten kisataan nyt poikkeuksellisen paljon.